Kirjoittajasta

Olen -81 syntynyt sijoituksesta ja säästämisestä kiinnostunut mies. Olen käynyt lukion sekä ammattikorkeakoulun. Olen normaalissa, toistaiseksi voimassa olevassa palkkatyössä jossa palkka on yli keskiarvon ja mediaanin (tilanne 2014). Asun yksin yksiössä vuokralla, mutta minulla on myös sijoitusasunto (yksiö/kerrostalo), olen eronnut ja minulla on 2 lasta jotka asuvat äitinsä luona. Kirjoittelen blogia anonyymisti ja tarkoituksena ei ole tätä tilannetta muuttaa, joten jos tunnistat minut, toivon että osaat pitää tiedon itselläsi.

Säästämisestä ja sijoittamisesta olen ollut kiinnostunut koko elämäni, mutta nettovarallisuuteni on ollut lähes koko elämän ajan miinuksen puolella. Sijoituksia tai säästöjä ei ole kertynyt koskaan muutamaa satasta enempää. Elektroniikka ja elämän huvitukset ovat kiinnostaneet enemmän. Olen luonteeltani kaikki tai ei mitään tyyppinen henkilö. Tämä yhdistettynä pieniin säästösummiin/kk on aina tappanut mielenkiintoni talouden pitkäjänteiseen kehittämiseen. En ole luonteeltani pitkäjännitteinen vaan kärsimätön ja impulsiivinen. Muutaman kympin kuukausisäästö tuntui kuin olisi maalin kuivumista katsellut, joten en jaksanut jatkaa säästämistä.

Olen aina ollut kova tekemään töitä ja n. 14-15 vuotiaana hankin itselleni ensimmäisen työpaikan mainostenjakana. Siitä lähtien olen aina tehnyt töitä. Valitettavasti työt ovat olleet pienipalkkaisia, mutta olen kompensoinut sen tekemällä työtä paljon. Kovasta työnteosta huolimatta varallisuuteni ei ole koskaan kehittynyt haluamallani tavalla. Nykyään tavoitteenani onkin kehittää itseäni ja osaamistani suuntaan jossa voin olettaa palkkani kehittyvän osaamiseni kanssa. Lisäksi haluan valjastaa osan palkastani työskentelevän puolestani.

Inspiraationani säästämisen ja talouden hoitamisen kunnolliseen hoitamiseen sain lukiessani P.ohatan ja Osinkokuninkaan blogeja. Loistavia blogeja ja mielenkiintoisia henkilöitä. Heidän blogeja lukiessani huomasin kiinnostuvani heidän kirjoittamistaan aiheista ja jossain vaiheessa mieleeni tuli ajatus oman blogin kirjoittamisesta. Olen täysin noviisi sekä tarinoiden kirjoittamisessa että blogin/nettisivujen ”koodailussa”. Mutta kuten lapsillenikin opetan, ikinä ei saa sanoa että ei osaa tehdä jotain. Jos ei osaa, niin pitää harjoitella niin kauan että osaa, muutoin ei ikinä kehity missään.

Esittelytekstejä päivitän jatkossa tarpeen tullen. Mikäli sinulla on kehitysehdotuksia blogin ulkoasuun, juttuvinkkejä tai muuta palautetta, otan niitä mielelläni vastaan. Ota yhteyttä joko jättämällä kommentti alle tai sähköpostilla ryysyista.rikkauksiin ät gmail.com.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti